Yksikielisen Suomen puolesta
Yksikielisyyden kautta elävään monikielisyyteen
Yksikielisen Suomen puolesta
Yksikielisyyden kautta elävään monikielisyyteen
Oikeusministeri avasi 25.5.2020 kansalaiskeskustelun Suomen kansalliskielistrategiasta. Missä viipyy keskustelu aiheesta, jonka luulisi kiinnostavan ja jonka pitäisi kiinnostaa jokaista ajattelukykyistä suomalaista?!
Suomessa on kansalliskieliä - toisin kuin yleensä muissa maissa ja erityisesti muissa Pohjoismaissa - kaksin kappalein. On enemmistön kieli suomi ja alle viiden prosentin väestönosan puhuma ruotsi. Tältä vanhalta pohjalta oikeusministeri taannoin aloitti kansalliskielistrategian hiomisen. Siinäkö on syy hiljaisuuteen? Ihmiset eivät reagoi, kun ajattelevat ettei mikään kuitenkaan muutu.
Suomen lisäksi ruotsi nauttii Suomessa perustuslain suojaa, vaikka tiedämme, että jo K.J. Ståhlberg lakia kirjoittaessaan oli yhden kansalliskielen kannattaja. Eikö juuri nyt olisi oikea aika kyseenalaistaa ruotsin asema? Ja onko niin, että nyt vain se, että oikeusministeri henkilökohtaisista syistä haluaa suojella ruotsia, estää häntä avaamasta avointa ja rehellistä kielikeskustelua?
Miksi juuri nyt on ns. yhdestoista hetki punnita yhden ja kahden kansalliskielen vaihtoehtoja?
Tässä muutama syy:1. Sekä ns. tavallisten suomalaisten että kieltä ammatikseen käyttävien suomen kielen taito on surullisessa kunnossa. Kaikki käytettävissä olevat resurssit olisi kouluissamme esikoulusta akateemiselle tasolle käytettävä suomen pelastamiseen, ei ns. pakkoruotsittamiseen. Sitä paitsi pakkoruotsilla on suuria haittavaikutuksia myös muiden kielten (paitsi englannin!) opiskelulle ja osaamiselle. Jopa ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen pakkoruotsi vaikuttaa; se saattaa selittää ilmiön olla hakeutumatta koulutukseen ollenkaan. Tätä oiretta ollaan nyt hoitamassa oppivelvollisuusiän korottamisella.
2. RKP:n kahden kansalliskielen politiikka on epäisänmaallista mutta se on myös kielivähemmistölle itselleen tarpeetonta. Kyselytutkimuksessa, jossa suomenruotsalaisia pyydettiin arvioimaan heidän oma suomen kielen taitonsa, selvisi että 90% arvioi taitonsa joko yhtä hyväksi tai lähes yhtä hyväksi kuin taidot omassa äidinkielessä.
3. Kahden kansalliskielen kustannuksista puhuttaessa ei puhuta pikkurahoista. Siksi veronmaksajille ei ole koskaan suostuttu kertomaan sen enempää pakkoruotsittamisen kuin kaksikielisyyden aiheuttamista menoista. Eduskunnassa mainittiin takavuosina luku kolme miljardia euroa, mutta se oli aikaa jolloin vielä moni kielivähemmistömme saama uusi etuisuus oli vasta tulossa. Kenties viiden miljardin euron vuotuiset kustannukset on nykyisin oikea summa? Kenties se on vähemmän, kenties enemmän. Koska emme tiedä, on pakko arvailla.
Tässä uudessa taloudellisessa tilanteessa ollaan yksimielisiä siitä, että tarvitaan säästöjä ja tarvitaan rakennemuutoksia.
Erinomainen ratkaisu on pakkoruotsista luopuminen välittömästi ja yhden kansalliskielen Suomi heti kun perustuslaki saadaan muutetuksi.
Marjatta Astrén TM FM
Hämeenlinna