logo (8K)

Yksikielisen Suomen puolesta

Toiminnan tavoite: muuttaa kielilainsäädäntöä perustuslaista lähtien niin,että
suomen kielestä tulee maamme ainoa virallinen kieli; ruotsin kieli saa vähemmistökielen
aseman saamen kielten, karjalan kielen, romanikielen ja viittomakielen tavoin.

KIRJOITUKSIA ERI VAIKUTTAJILLE


Kansanedustajille lähetetyt viestit
Suomen kielilainsäädäntö tulee uudistaa kokonaisuudessaan (12.4.2020)
Suomen kaksikielisyydestä löydettävissä tuntuvia säästökohteita (30.5.2020)

Lehdistölle lähetetyt viestit
Yksikielisyyden kautta elävään monikielisyyteen (15.6.2020)

Opiskelija- ja nuorisojärjestöille lähetetyt viestit
Ruotsi tulossa taas pakolliseksi ylioppilaskirjoituksin (22.5.2020)

Muita yhdistyksen kirjoituksia

Miten Suomesta tehtiin ruotsalainen? (10.7.2020)
Ruotsin kieli pakolliseksi aineeksi peruskouluun vuonna 1968 (1.9.2017)

web-sivut


Ota yhteyttä!

Anna palautetta. Mielipiteesi on meille tärkeä. Onko sinulla kenties ideoita toimintamme
kehittämiseen? Kerro ne meille kirjoittamalla alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

spostiosoite (3K)

MITEN SUOMESTA TEHTIIN RUOTSALAINEN?

RUOTSALAISTAMISEN HISTORIA SUOMESSA

ALKUASETELMA KAUAN, KAUAN SITTEN

Jos uskoisimme TV:n Teema & Fem -kanavalla esitettyä sarjaa "Suomen historia, uudella tavalla", kansamme kehitys kohti ruotsalaisuutta ja valistuksen valoa olisi alkanut "viikinkien" tulosta keskuuteemme jo ns. pronssikaudella, noin 1500/1300 vuotta ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Seuraava "viikinkien" visiitti olisi tapahtunut tuhat vuotta myöhemmin rautakauden alussa, ja vihdoin ja viimein, ihan oikeankin historiankirjoituksen mukaisesti, noin 1200 vuotta sitten. Vitsejä ei tietenkään väännetty siitä, että nuo mainiot viikingit kaupankäynnin ohella ryöstivät, raiskasivat, tappoivat ja mennen tullen ottivat täältä orjia Bysanttiin mennessään ja sieltä kotiin palatessaan. Heidät kuvataan valon tuojina, kehittymättömien idästä tulleiden "mammutinmetsästäjien" ainoana toivona.

Vitsit vitseinä. Se mikä sarjassa ei naurattanut oli sen kulahtanut taustaoletus: meille suomalaisille on aina ja ikuisesti kaikki hyvä, kaunis ja oikea tullut lännestä ja nimenomaan Ruotsin välittämänä. Väite on tietysti vale ja vastoin tutkimustietoja, mutta edelleenkin se on entisen emämaamme kanta-asukkaiden sekä heitä ihannoivien suomenruotsalaisten päähänpinttymä ruotsalaisten roolista Suomessa. Suomenruotsalaisella etnonationalismilla ei ole järjellisiä perusteita mutta usko on sitäkin vahvempi, vaikka RKP jo vuonna 1956 poisti puolueohjelmastaan kohdan "RKP on ruotsalaisen rodun asianajaja".

Valitettavasti myös suuri osa suomenkielisistä on saatu indoktrinoiduiksi uskomaan Ruotsin siirtomaavallan voittopuolisesti myönteisiin vaikutuksiin maassamme. Indoktrinaation, aivopesua muistuttavan prosessin, tärkein menetelmä on ollut vääristelyihin perustuva historianopetus ja vaikenemisen laki. Läntisen kulttuurivaikutuksen kritiikittömässä ihailussa myös Suomessa, Ruotsista saadun mallin mukaisesti, on nielty rasistinen kuvitelma "arjalaisesta rodusta" ja sen ylemmyydestä "suomalaiseen mongolirotuun" verrattuna. Kiihkeimmät "arjalaiset" eivät vieläkään suostu uskomaan, että arjalaista rotua ei ole olemassa; on vain suuri joukko arjalaisia eli indoeurooppalaisia kieliä, mm. "arjalaisten" halveksimat slaavilaiset kielet ja romanikielet.

Toivoa sopii, että uusimmat geenitutkimukset ruotsalaisten alkuperästä vihdoin ja viimein auttavat sekä ruotsalaisia että omia svekomaanejamme löytämään totuuden. Tutkimukset nimittäin todistavat sen, että "arjalaisina" pidetyt ominaisuutensa - vaaleuden, pitkäkasvuisuuden ja sinisilmäisyyden - länsinaapurimme saivat pohjoisesta tulleilta itänaapureiltaan, siis meiltä suomalais-ugrilaisilta! Meiltä ensimmäiset ruotsalaiset saivat myös ensimmäiset kehittyneet työkalunsa ja myöhemmin myös taidon tehdä keramiikkaa. Sitä suomalais-ugrilaiset olivat täällä tehneet vuosituhansia aikaisemmin kuin Pohjanlahden länsirannan asukkaat. Myös tanskalaisten kulttuuri oli ruotsalaisia korkeammalla tasolla ja vasta pronssikaudella ruotsalaiset kuroivat kiinni tanskalaisten etumatkaa.

Tässäpä olisi ollut pohdittavaa mm. arjalaiseen rotuoppiin hurahtaneelle, keinotteluilla rikastuneelle Amos Andersonille, joka Kemiön saarella kieltäytyi asumasta luovutetun Karjalan evakkojen naapurina, koska piti heitä mongoleina. Uskomuksen seurauksena nykyisin Amos Rex -taidemuseossa myydään omenoita Söderlångvikin puutarhatilalta, jonka mainio Amoksemme perusti suojaamaan itseään mongoli-karjalaisilta.

Niin kuin luonnossa, myös eurooppalaisten kulttuurien historiassa, aurinko ei nouse lännestä, se nousee idästä. Oli aika jolloin kulttuurit syntyivät ja kukoistivat täältä katsoen kaakossa ja idässä, ja se oli aikaa jolloin Fennoskandiassa oltiin barbaareja.

Suomalais-ugrilaisten kansojen alkukoti oli Volgan mutkassa ja kielemme kuuluu muista Euroopassa puhutuista indoeurooppalaisista kielistä poikkeavasti uralilaiseen kieliperheeseen. Sieltä Volgan mutkasta ihmiset, joista sittemmin syntyivät ns. itämerensuomalaiset kansat, toivat mukanaan kielensä alkeet ja monet muista kulttuureista erottuvat perinteensä: uskomuksensa, osaamisensa ja varhaiset elinkeinonsa metsästyksen, kalastuksen ja keräilyn.

Miksi itämerensuomalaisista kansoista tai jopa omista heimoistamme - suomalaisista, hämäläisistä ja karjalaisista - ei ajan oloon tullut herrakansaa pohjolaan niin kuin skandinaaveista myöhemmin, noin tuhat vuotta sitten tuli? Sitä voi kysyä. Meitä itämerensuomalaisia kansoja oli vähän ja me asuimme hajaantuneina laajalle alueelle; Baltiasta Suomenlahden, Pohjanlahden, Laatokan, Äänisen, Ilmajärven ja Valkean meren rannoille asti. Yhteiset perinteemme eivät riittäneet yhdistämään, kun suuret metsät ja suot sekä myös erilaiset intressit erottivat meitä toisistamme. Emmekä me olleet aggressiivisia siten kuin skandinaaviset viikingit tai Saksalaisen ritarikunnan joukot, jotka valloittivat etelänaapurimme. Lukekaa Kalevalaa ja lukekaa islantilaisia Eddoja. Sieltä löytyy selitys.

KATOLINEN KIRKKO JA RUOTSI SELVIYTYIVÄT VOITTAJIKSI SUOMESSA

Jos loikkaamme Euroopan historiassa yli kristinuskon synnyn; Rooman maailmanvallan tuhoutumisen; kansainvaellukset; kristinuskon muuttumisen vainotusta uskonnosta uusIen eurooppalaisten heimojen uskonnoksi; islamin synnyn 600-luvun alussa sekä islamin räjähdysmäisen levittäytymisen Lähi-idässä, pohjoisessa Afrikassa ja Pyreneitten niemimaalla, päädymme ratkaisevaan vuoteen 1054.

Mitä silloin tapahtui? Sinä vuonna katolinen eli yleinen kirkko repesi kahtia idän ja lännen kirkoiksi. Lännen kirkko, joka sitkeästi edelleen kutsui itseään katoliseksi eli yleiseksi ja idän kirkko, joka itsetuntoisesti kutsui itseään ortodoksiseksi eli oikeauskoiseksi, julistivat toisensa ja toistensa jäsenet kirkonkiroukseen eli pannaan. Alkoi kirkkojen keskinäinen kilpailu sekä sieluista että paljon muustakin, ennen muuta vallasta.

Kirkollisia valtaryhmittymiä johtivat lännessä Rooman patriarkka eli paavi ja idässä Konstantinopolin patriarkka. Paavin vallankäyttö kehittyi keskiajalla Konstantinopolin vallankäyttöä merkittävästi tehokkaammaksi. Idässä hallitsijoiden, erityisesti Bysantin keisarin, sana kirkollisissa kysymyksissä painoi hyvin paljon. Perinne sai alkunsa jo keisari Konstantinos Suuren kirkkopolitiikasta 300-luvun alussa, mutta ennen muuta maallinen apu idän kirkolle kelpasi siksi, että se oli joutunut ja joutui jatkuvasti kokemaan kovia islamin leviämisen takia. Jo ennen vuotta 632, jolloin profeetta Muhammad kuoli, islam jihadin menetelmällä oli levittäytynyt koko Arabian niemimaalle. Pikavauhtia islamin soturit valloittivat kaikki idän kirkon patriarkaattikeskukset: Syyrian Antiokian, Jerusalemin ja Egyptin Aleksandrian.

Tässä tilanteessa ainoa ilmansuunta, johon ortodoksinen kirkko saattoi toimintansa suunnata, oli pohjoinen. Siellä slaavit olivat alueen uusia tulokkaita ja lähetystyön kohteita. Kuvaavaa on, että kun esivanhempamme katselivat vesiliikennettä Suomenlahdella, he aluksi käyttivät kaikista soutajista, sekä itänaapureistaan slaaveista että länsinaapureistaan, nimitystä rusi (tiettävästi lyhenne Roslagenista). "Rusit" siellä liikkuivat! Ajan oloon sitten ruseista osa sai nimekseen ruotsi ja osa ryssä ja maita alettiin kutsua Ruotsiksi ja Russiaksi.

Nykyään tutkimus on alkanut korostaa itämerensuomalaisten ansioita siinä, että kauppayhteydet Itämeren ja Bysantin välillä Laatokalle ja Venäjän jokia pitkin sujuivat mallikkaasti.

Ensimmäiset vaikutteemme kristinuskosta olemme tutkimusten mukaan saaneet idän kirkon kautta. Kaupankäynnin mukana tänne tuli uusia kristillisiä sanoja, tapoja ja esineitä. Ja samalla tavalla, kaupankäynnin seurauksena, aloimme saada vaikutteita myös lännen kristinuskosta. Merkittävintä oli kuitenkin katolisen kirkon tänne suuntaama lähetystyö.

Lännen kirkko oli oman turvallisuutensa takia ollut hyvin kiinnostunut viikinkien kesyttämisestä kristityiksi, ja niinpä erityisesti Brittein saarilta jo varhain alkoi työ saksalaisten, tanskalaisten ja Skandinavian pakanoiden keskuudessa. Uuden vuosituhannen alussa oli katolisen kirkon lähetystyö edennyt jo pitkälle; se näkyi hautaustavan muuttumisena, kirkkojen rakentamisena sekä seurakuntien ja hiippakuntien perustamisena. Lundiin v. 1060 perustetusta piispanistuimesta tuli v. 1103 arkkipiispanistuin, josta käsin hallittiin koko pohjolaa. Kirkko piti myös tärkeänä valjastaa muotoutumassa olevien valtioiden hallitsijat omiksi agenteikseen, ja niin Tanska sai Pyhän Knutin, Norja Pyhän Olavin, Ruotsi Pyhän Erikin ja Suomi Pyhän Henrikin, joka poikkeuksellisesti oli vain englantilaissyntyinen piispa, ei kuningas.

Viikinkivaltioista ehdottomasti mahtavin oli Tanska, joka englantilaisten valloitustensa lisäksi oli hyvin kiinnostunut myös Suomenlahden molemmilla rannoilla asuvista kansoista. Pohjoisrannasta Tanska joutui luopumaan, kun Upsalan piispanistuin oli korotettu arkkipiispanistuimeksi 1164 ja paavit seuraavien vuosikymmenten aikana halusivat tukea sitä. Pohjoisrannasta tuli Ruotsin kirkon ja samalla myös Ruotsin valtion reviiriä, jota tosin Tanska Kalmarin unionin aikana loukkasi pahasti ainakin ruotsalaisten mielestä.

Aikakauden muoti-ilmiö olivat ristiretket, jotka aluksi suunnattiin Pyhälle maalle mutta ennen pitkää minne tahansa. Tältä pohjalta voidaan selittää ns. ensimmäinen ristiretki Satakuntaan n. 1155, vaikka retki mitä ilmeisimmin ei ollut lainkaan sotaisa. Myöhempi tutkimus on tulkinnut sen lähinnä kirkollisen organisaation lujittamiseksi tehdyksi kesäiseksi ledung-purjehdukseksi, jonka aikana Upsalan piispa Henrik sai surmansa. Surmaaja Lallilla ja "Kerttu kelvottomalla emännällä" oli molemmilla jopa katolisten pyhimysten mukaan saadut etunimet!

Sen sijaan Hämeen ja Viipurin ristiretket 1200-luvulla olivat jo kunnon valloitusretkiä ja uplantilaisten suorittamaa kolonisaatiota. Tavoitteesta todistavat Janakkalan Hakoisten linnanvuoren rakentaminen ruotsalaisten tukikohdaksi Hämeeseen ja 1280-luvulla aloitettu Hämeen linnan rakentaminen. Viipurin linnan rakennustyöt käynnistettiin jo retken aikana 1293. Linna rakennettiin karjalaisten ikivanhan kauppapaikan kohdalle. Myös Käkisalmi onnistuttiin ensin valtaamaan, mutta sen Novgorodin ja karjalaisten joukot onnistuivat valloittamaan takaisin. Novgorodia aluemenetykset hermostuttivat ja 1311 sen joukot hyökkäsivät "Vanain kaupunkiin" ja 1318 Turkuun, jotka molemmat poltettiin. Viimein järki ja taloudelliset syyt voittivat, ja Hansan toimiessa rauhanenkelinä solmittiin rauha Pähkinäsaaressa 1323. Raja oli ensimmäinen Ruotsin ja myöhemmin Venäjäksi kutsutun valtion välinen raja, ja se vedettiin kulkemaan Suomenlahden pohjukasta Inkerinmaalta Pohjanlahdelle Pattijoelle.

Hämeen kolonisaation sivuilmiö oli nykyisen Uudenmaan joutuminen Ruotsin vallan alle. Näitä tapahtumia kuvailee Lena Huldén Schildsin kustantaman teossarjan Itärajan vartijat ensimmäisessä osassa sekä Suomen Muinaistaideseuran Hiisi-lehden numerossa 1/2020 Vantaan kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto artikkelissa "Helsingan (pitäjän) kolonisaatio ja Gubbackan kylä". Viipurin ristiretki merkitsi, että koko Suomenlahden pohjoinen ranta oli nyt ruotsalaisomistuksessa. Sitä ja erityisesti Suurta rantatietä Turusta Viipuriin turvaamaan lähetettiin emämaasta uudisasukkaita. Niin alkoi ruotsalainen kieli ja ruotsalainen mieli levitä Suomenlahden rannoille. Pohjanlahden rannoille kieli pesiytyi emämaan kauppayhteyksien seurauksena. Myös Ahvenanmaan suomenkielinen alkuperäisväestö muuttui aikojen saatossa ruotsalaiseksi.

Keskiajalla Itämaassa suomalaisia ja suomalaisuutta suojeli katolinen kirkko, jonka käyttämä kieli latina oli kulttuurin kieli täällä ja koko läntisessä Euroopassa. Se teki mahdolliseksi kaukaisen Suomen yhteydet manner-Euroopan yliopistoihin ja muuhun kulttuurielämään. Katolista kirkkoa ja latinaa meidän suomalaisten tulee kiittää läntisestä kulttuuriperinnöstämme, ei Ruotsia niin kuin meille aina on opetettu. Suuri merkitys oli myös sillä, että Turun piispat 1300-luvulta läpi keskiajan olivat suomalaisia.

KUSTAA VAASA JA REFORMAATIO SUOMESSA

Uskonpuhdistus, jota nykyään ekumenian hengessä kohteliaasti kutsutaan reformaatioksi, oli suomalaiselle kulttuurielämälle aluksi hirvittävä takaisku. Kuninkaaksi 1523 valittu Kustaa Vaasa oli sivistymätön moukka, jolle keskeinen syy valita luterilaisuus valtion uskonnoksi oli taloudellinen. Katolinen kirkko oli rikas, siksi se brutaalisti tuhottiin Kustaa Vaasan valtakunnassa. Kirkon omistamien kiinteistöjen ja maiden lisäksi kuninkaalle kelpasivat seurakuntien taide- ja arvoesineet, puisia lukuun ottamatta (niillä täytettiin valtakunnan tyhjää kassaa), kirkkotekstiilit (niitä kierrätettiin mm. hovin lasten vaatteiksi) ja erityisesti kirkonkellot (ne valettiin tykeiksi). Keskiajan asiakirjat, joita oli kirjoitettu pergamentille, kierrätettiin kirjojen kansiksi. Suomessa vilkkaasti käynnissä ollut kivikirkkojen rakentaminen keskeytyi ja Kuusiston piispanlinna tuhottiin. - Kustaa Vaasa harjoitti tehokkaasti kulttuurivandalismia.

Jos Kustaa Vaasan panos reformaatioon oli mitä oli, hänen vastavoimaansa Suomessa, Mikael Agricolaa, ei voi riittävästi arvostaa. Hän toteutti reformaation parhaimmat opit ja tavoitteet. Reformaattorina, ensin Turun katedraalikoulun rehtorina ja sitten Turun piispana, Mikael Agricola oli maltillinen ja uuttera humanisti. Hän loi Suomelle kirjakielen, kirjoitti opetustyössä tarvittavan "ABC-kirian", käänsi suomeksi Uuden Testamentin ja ison osan Vanhaa Testamenttia sekä kirjoitti seurakuntaelämässä tarvitut käsikirjat. Ja kaiken tämän hän teki hallitsijan vastarinnasta huolimatta.

Eräs vanha oppikirja hymyilytti lukijoitaan kertomalla 1557 kuolleesta Mikael Agricolasta: "Mikael Agricola kuoli palatessaan hieromasta rauhaa Moskovassa." Suomalaisen diplomaatin muotokuva on usein ollut rauhanhierojan muotokuva. Sellainen oli myös Mikael Agricola. Rauhasta valitettavasti vain ei täällä päästy nauttimaan; aina löytyi joku syy sodalle. Yleensä sodat olivat hallitsijan määräämiä, Nuijasota poikkeuksellisesti ei. Se oli pohjalaisten ja hämäläisten talonpoikien epätoivoinen reaktio vallanpitäjien epäoikeudenmukaisuuksiin, kapina joka kukistettiin verisesti.

Luterilaisesta kirkosta tuli - kunhan alkuaikojen teologisista ja poliittisista kahnauksista oli selviydytty - merkittävä hengellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vaikuttaja. Reformaation ihanne oli, että jokaisen tuli itse lukea omalla äidinkielellään Raamattua. Kustaa Vaasa ajatteli toisin. Hänen mielestään ruotsinkielinen raamattu olisi hyvin riittänyt suomenkielisille. "Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen", kannusti Mikael Agricola suomenkielisiä. Seurakuntien papisto velvoitettiin järjestämään omakielinen kansanopetus.

Keskiajalla katolinen kirkko oli suojannut suomalaisuutta valloittajalta, nyt saman roolin sai luterilainen kirkko. Olisi ollut mahdotonta, että suomenkielisessä seurakunnassa olisi ollut suomea osaamaton pappi. Jo 1600-luvulla opetusta annettiin lukkarinkouluissa, pitäjänkoulujakin oli ja myöhemmin alkoivat toimia seurakunnalliset kiertokoulut. Niitä oli syrjäseuduilla vielä 1930-luvulla ja loppuaikoina niiden opetus oli lähes uusien kansakoulujen veroista. Kristinuskon sisällön opettamisessa jo keskiajalla käytetyt rippikuulustelut kehittyivät rippikouluiksi.

Merkittävä harppaus kulttuurielämässä tapahtui, kun Suomeen saatiin 1640 yliopisto, Kungliga Akademien i Åbo. Hyvin pian sen vaikutukset alkoivat näkyä kautta maan, sillä nyt pappien koulutus siirtyi Turun katedraalikoulusta yliopistotasolle. Keskiajalla vain harvat ja valitut olivat päässeet opiskelemaan ulkomaisiin yliopistoihin, nyt pakollinen kahden vuoden koulutus, jopa vaativa, oli edellytys papin virkaan. Tieteen kielenä akatemiassa säilyi latina 1800-luvulle asti.

Suomen kielen käyttöä lisäsi myös Turkuun perustettu kirjapaino. Syytä olikin, sillä kun on vertailtu ensimmäisen suomenkielisen, vuonna 1642 ilmestyneen koko Raamatun kieltä Agricolan kääntämän, vuonna 1548 ilmestyneen Uuden Testamentin kieleen, on voitu havaita kielen huonontuneen, ei kehittyneen, kuluneiden sadan vuoden aikana. Kirjapainoakin suurempi merkitys suomen kielelle oli maamme herätysliikkeillä, sillä ne kasvattivat kirjojen lukijakuntaa ja olivat myös käynnistämässä säätykiertoa.

Yksi reformaation merkityksistä, jota ei liikaa voi korostaa, olivat sen seurauksena syntyneet suorat saksalaiset kulttuuriyhteydet. Saksa oli jo tuolloin - toisin kuin Ruotsi on koskaan ollut - kulttuurin eurooppalainen suurvalta.

RUOTSIN LAAJENTUMISHALU JA SUOMALAISET

Suomalaisten mielipidettä laajentumishaluinen Ruotsi ei kysellyt. Kustaa Vaasan rajariidan (1555-56) jälkeen alkoi 7-vuotinen sota Puolaa vastaan (1563-1570), johon myös Suomesta vietiin miehiä, ja sitä seurasi erityisen armottomasti suomalaisia runnellut 25-vuotinen sota, joka vihdoin ja viimein päättyi 1595 Täyssinän rauhaan. Sen sodan seurauksena Ruotsi laajensi valtansa Jäämerelle, ja tietysti hinnan maksoi itärajan ja kaakonkulman väestö. Erityisesti vuoden 1590 venäläishyökkäys oli kaakonkulmalla tuhoisa. Virolahdelta vietiin 530 ja Vehkalahdelta 476 vankia orjuuteen Venäjälle. Surmattujen luvut olivat Virolahdella 88 ja Vehkalahdella 31. Vehkalahden itäisimmästä saarikylästä Kuorsalosta (kirjoittajan vanhempien kotikylästä) otettiin "vain" 22 vankia, mutta naapurikylässä Virolahdella (Kallfjärd, nykyisin Sydänkylä ja Klamila) surtiin 76 murhattua ja 12 vankia.

Kun valtakunnan itäinen ja pohjoinen raja tyydytti valtakunnan johtoa, olikin jo aika siirtyä sotimaan manner-Euroopan puolelle, esimerkiksi 30-vuotista sotaa. Kysyntää suomalaisille sotilaille riitti, mutta taloudellisen hyödyn korjasivat korkeat upseerit. Veronmaksukyvyttömiksi uuvutetut talonpojat, jos sattuivat selviämään hengissä, joutuivat luovuttamaan "autioiksi" kutsutut maansa kruunulle, joka lahjoitti ne uusille omistajille. Erityisesti Kustaa II Adolf ja kuningatar Kristiina olivat anteliaita lahjoitusmaiden jakelijoita. Niin syntyi 1600-luvun Suomeen se aatelinen maaomaisuus, jota myöhemmin niiden omistajat hyödynsivät taloudellisesti ja joka yhä on ns. vanhan ruotsinkielisen rahan kasvualusta. Ja juuri sillä rahalla RKP suomalaisia nykyisin korruptoi. (Kaikkihan tietenkin tietävät, mitä RKP tarkoittaa? R=rasistinen, K=korruptoiva, P=plutokraattinen, siinä on puolueen ohjelma pähkinänkuoressa.)

Kolonisoidun Suomen ja suomalaisten rooli oli toimia sekä ihmiskilpinä emämaalle että ihmismateriaalin toimittajana niihin jatkuviin sotiin, joita Ruotsin hallitsijat aikavälillä 1555 - 1809 kävivät. Verta, hikeä ja kyyneleitä vuodattaen, sotien, nälän ja kulkutautien kanssa kamppaillen. Siinä tiivistelmä Suomen historiasta Ruotsin valtakunnan osana. Erittäin suuren painoarvon isäntämaa antoi tietysti myös Itämaasta saaduille verotuloille. Siksi uudisraivaajia tarvittiin Suomen salomaille ja siksi maahan luotiin luja hallinto-organisaatio suurvalta-aikana. Kirkollisessa elämässäkin vallitsi ankara kuri; elettiin ns. puhdasoppisuuden aikaa. Uskonto ei ollut yksityisasia, sekin oli valtion valvonnassa.

1600-luvun loppuhuipennus olivat "suuret kuolonvuodet" (1695-97), Suomen historian pahimmaksi väestökatastrofiksi kutsuttu tragedia. Nälkään ja tauteihin kuoli maan puolimiljoonaisesta väestöstä arviolta 28% eli 140 000. Rajuista ilmasto-olosuhteista ei emämaata voi syyllistää, katastrofin hoitamatta jättämisestä voi. Viljaa lähetettiin emämaasta vain lainarahoituksella talollisille ja sitäkin aivan liian vähän. Tilaton väestö kiersi kerjäämässä ja pahensi tilannetta levittämällä kulkutauteja ennen kurjaa kuolemaansa. Kun uusi vuosisata alkoi, suomalaisia Ruotsin alamaisia oli noin 350 000.; liian vähän sotamiehiä ja veronmaksajia!

ISON VIHAN KATASTROFISTA AUTONOMIAN AJAN AUTUUTEEN

Isoa vihaa, suuren pohjan sodan aikana Suomen kokemaa miehitystä (1713-1721), on pidetty esimerkkinä siitä, miten suomalaiset hakivat Ruotsista turvaa ja suojaa. Totta onkin, että kynnelle kykenevät pakenivat Ruotsiin niin kuin sittemmin talvi- ja jatkosotiemme aikana. Silti ajatus emämaan antamasta turvasta on äärimmäisen kaukana totuudesta. Jo sodan Inkerinmaalla alkaessa suomalaiset saivat havaita olevansa yksin, ilman Ruotsin apua. Eikä myöskään syy Suomen perusteelliseen tuhoamiseen murhineen, raiskauksineen ja orjien kaappauksineen, ole Ruotsille kunniaksi. On säilynyt kirje, jossa sodan alussa Pietari Suuri selitti ylipäällikölleen amiraali Apraksinille määräystään, miksi Suomi piti hävittää perusteellisesti. Näin hän kirjoitti: "Suomi on Ruotsia elättävä äiti, ja sitä vastaan meidän on hyökättävä, jos haluamme saada Ruotsin niskansa notkistamaan." - Ruotsalainen omanarvontunto olisi luultavasti heikentynyt vakavasti, jos ison vihan todellinen syy olisi tullut heidän tietoonsa. Suomalaiset kuitenkin kärsivät seuraukset.

Suuri pohjan sota ja iso viha hävitti suomalaisten luottamuksen esivaltaan, mutta synnytti uskon Jumalaan. Pultavassa 1709 koetun tappion jälkeen osa karoliiniarmeijan upseereista oli joutunut sotavankeuteen Tobolskiin Siperiassa. Siellä he saivat sekä aineellista että hengellistä apua Saksasta, siellä syntyneeltä herätysliikkeeltä, hallelaiselta pietismiltä. Sodan jälkeen 1721 Suomeen kotikartanoihinsa palanneet upseerit toivat herätyksen mukanaan. Tämän ns. kartanopietismin vaikutuksesta syntyi Suomessa pian kiihkeää hengellistä liikehdintää ja myöhemmin sitten joukko herätysliikkeitä (rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus, lestadiolaisuus), joiden merkitys yhteiskunnassa on ollut ja on edelleenkin suuri ja usealla tavalla merkittävä.

Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja Turun rauhassa 1743 kaakkoinen Suomi siirtyi Venäjän omistukseen, ja pian siellä havaittiin lähellä sijaitsevan Pietarin tarjoamat mahdollisuudet. Kasvava kaupunki tarvitsi kaikkea ja usein juuri sitä, mitä kaakonkulman ihmiset pystyivät sinne myymään. Tämä myönteinen asenne Venäjää kohtaan vahvistui vuosisadan edetessä, eikä ole ihme, että juuri kaakon suunnalla puhkesi Anjalan liitoksi kutsuttu upseerikapina Kustaa III:tta vastaan.

Suomen sodasta 1808-09 tuli suomalaisten viimeinen sota Ruotsin puolesta - eikä Ruotsi sen koommin enää sotia ole käynytkään. Kuka sitä nyt omia miehiään tapattamaan, kun ei suomalaisia enää ollut käytettävissä!

Autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän, ikiaikaisen vihollisen kainalossa alkoi sitten sellainen kukoistus, josta Ruotsin siirtomaana ei ikinä osattu edes uneksia. Tässä luetteloa edistyksestä: aineellinen hyvinvointi lisääntyi; alkoi rauhan aika, jonka vain hetkeksi katkaisi Krimin sota; väkiluku kasvoi; tapahtui kansallinen herääminen, johon olennaisesti vaikuttivat Elias Lönnrotin kokoamat Kalevala ja Kanteletar; ruotsinkielisen korkeakulttuurin rinnalle pyrki suomenkielinen korkeakulttuuri, jossa erityisesti kirjallisuuden osuus oli merkittävä ; suomenkielisiä kansa- ja oppikouluja alettiin perustaa; yliopisto-opiskelijoista yhä useampi oli suomenkielinen; nuoriso- ja urheiluseuroja, työväenyhdistyksiä ja muita aatteellisia yhdistyksiä perustettiin; tehtiin kansanvalistustyötä ja kansanterveystyötä.

Jo säätyvaltiopäivät (1863 alkaen) oli ollut maassa merkittävä uudistus, vaikka yhteiskunnan rakenteet vielä muuttuneet. Ruotsinkielinen aatelisto oli edelleen yläluokkaa, joka notkeasti, varsinkin upseeristo, vaihtoi kuninkaan palvelun tsaarin palveluksi, porvaristo oli entistä vauraampaa, papisto vaikutusvaltaista ja talonpoikienkin ääntä kuultiin. Yhteiskunnallinen kehitys harppasi rajusti vasta, kun säätyvaltiopäivät korvattiin yleisellä äänioikeudella ja yksikamarisella eduskunnalla. Ensimmäisenä maana Euroopassa vaaleissa 1906 myös naisilla oli äänioikeus.

Takaiskujakin tuli. 1860-luvulla koettiin suuret nälkävuodet, 1600-luvun lopun suurten kuolonvuosien veroinen murhenäytelmä. Vuonna 1865 kuoli nälkään ja sairauksiin maan noin kahdesta miljoonasta ihmisestä noin 8% eli noin 160 000. Omituista historiankirjoitusta on, että suuriksi nälkävuosiksi lasketaan kuitenkin vasta vuodet 1866-68, jolloin vuonna 1868 kuolleiden lukumääräksi ilmoitetaan 140 000 ja kolmen vuoden saldoksi noin 200 000 eli noin 10% kansasta. Oli suurten nälkävuosien vainajamäärä 360 000 tai 200 000, molemmat luvut olivat hirvittäviä. Ja nyt kuitenkin valtiovalta yritti tehdä mitä pystyi ihmisten pelastamiseksi. Ostettiin velaksi viljaa, saatiin avustuksia ulkomailta ja järjestettiin hätäaputöitä esimerkiksi rautateille. Mikään ei auttanut; poikkeukselliset luonnonolosuhteet ja maaseudun liikaväestön suuri määrä loivat katastrofin ainekset.

Yksi takaisku autonomian aikana liittyy ruotsinkielisen yläluokan asenneilmapiirissä tapahtuneeseen muutokseen suhteessa suomalaisuuteen. Muutos alkoi näkyä jo ennen Aleksanteri II:n kielimanifestia, johon J.W. Snellman onnistui saamaan keisarilta suostumuksen 1863. Tämän autonomian ajan ensimmäisen kielimanifestin tavoite oli antaa suomelle sama asema kuin ruotsilla oli maan hallintokielenä. Ruotsinkielisten piirien jarrutus sai uudistuksen toteuttamiselle 20 vuoden siirtymäkauden, mutta sekään ei ruotsinkieliselle virkamieskunnalle riittänyt. Vuonna 1900 annettiin sitten toinen kielimanifesti, jolla venäjästä tehtiin virallinen kieli hallintoon ja pakollinen mm. kouluopetuksessa. Sen manifestin sisältöä vastustettiin maan molempien kieliryhmien keskuudessa, mutta sortokaudetkaan eivät korjanneet kieliriitojen aiheuttamaa yhteiskunnallista repeämää. Vastakkain olivat nyt fennomaanit ja svekomaanit. Puoluekentälle ilmestyi 1906 kielipuolue Ruotsalainen Kansanpuolue ja suomalaisuuden asiaa ajamaan perustettiin 1906 Suomalaisuuden liitto.

Porvoon valtiopäivien 200-vuotismuistojuhlaa vietettäessä historian tutkijat totesivat yksimielisesti, että Ruotsin yhteydessä, ilman autonomian aikaa, suomi olisi jäänyt merkityksettömäksi kyökkikieleksi.

MIKSI SUOMALAINEN SUOMI ON JÄÄNYT SYNTYMÄTTÄ ITSENÄISTYNEESSÄ SUOMESSA?

Autonomisessa suuriruhtinaskunnassa suomalaisuus ryöpsähti esiin uskomattomalla voimalla ja vastaavasti ruotsalaisuuden merkitys yhteiskuntaelämässä kaventui. Näytti siltä, että oli ollut syntymässä suomalainen Suomi. Mikä itsenäistyneessä Suomessa muutti kehityksen suunnan?

Suomenruotsalaisuus kukoistaa, mutta suomi kielenä on surkastumassa ja suomenkielisten hyvinvointi eri mittareilla mitattuna on alempi kuin ruotsinkielisen väestönosan. Ruotsinkieliset (5% kansasta) ovat terveempiä, onnellisempia ja paremmin koulutettuja kuin suomenkieliset (90% kansasta). Ainoa selkeä selitys löytyy vain koulutuseroille: kun ruotsinkielisestä ikäluokasta 50% pääsee opiskelemaan korkeakouluasteelle (enemmänkin koulutuspaikkoja olisi tarjolla!) ja suomenkielisistä vain 31%, totta kai ruotsinkielisillä on parempi koulutustaso. Mutta miten selittyvät erot onnellisuudessa ja terveydessä ja ennen muuta, miksi suomen kieli surkastuu itsenäisessä Suomessa?

Ensimmäinen virhe, joka suomalaisuuden ja suomen kielen hyvinvoinnin kannalta tehtiin, oli perustuslakiin kirjattu kirjaus: Suomessa on kaksi kansalliskieltä. K.J. Ståhlberg, perustuslakimme kirjoittaja, oli yhden kansalliskielen kannalla, mutta juuri itsenäistyneessä Suomessa vanha ruotsinkielinen yläluokka vaikutusvaltaisena ja rikkaana sai hyväksytyksi kahden kansalliskielen ratkaisun. Ratkaisu oli ja on pohjoismaissa ja koko Euroopassa ainutlaatuinen ja todistaa suomenkielisen enemmistön olleen silloin niin kuin yhä, aivopesty ja hyväuskoinen. Ruotsin ylentämistä kansalliskieleksi voi pitää Suomen kolmantena kielimanifestina, "RKP:n kielimanifestina". Ensimmäinen oli vuoden 1863 kielimanifesti, jolla suomi nostettiin, tai ainakin yritettiin nostaa, ruotsin rinnalle hallinnon kielenä, toinen oli vuoden 1900 kielimanifesti, jolla venäjä nostettiin suomen ja ruotsin rinnalle hallinnon kielenä ja nyt, kiitos RKP:n, itsenäiseen Suomeen nostettiin kansalliskieleksi entisen siirtomaaisännän kieli!!! Tämän taitavan manööverin jälkeen alkoikin jo löytyä rutkasti perusteluja suomenruotsalaisten näkemykselle siitä, että he ovat sekä kulttuurisesti että rodullisesti suomalaisia parempia ("svenska talande bättre folk"). Ja A.O. Freudenthal oli oikeutettu saamaan mitalinsa.

Toinen, vieläkin merkittävämpi virhe, suorastaan emämunaus, oli peruskoululakiin 1968 kirjattu pakkoruotsi. Se ujutettiin lakiin epädemokraattisesti ja vastoin kouluhallituksen sekä muiden asiantuntijoiden kantaa RKP:n hälytettyä apuun yhteispohjoismaiset voimat (Janne Väistön väitöskirja Åbo Akademi). Eikä peruskoulu RKP:lle riittänyt: myöhemmin ruotsin pakollisuus laajennettiin ns. toisen asteen koulutukseen eli lukioihin ja ammatillisiin kouluihin sekä kaikkeen korkeakouluopetukseen, sekä yliopistoihin että ammattikorkeakouluihin.

Suomen kielilait ja -asetukset - yhteensä noin 300 - ovat demokraattisessa valtiossa täysin käsittämättömät. Ne kertovat rakenteellisesta korruptiosta, jonka seurauksena eduskunta vähät välittää sekä yhteisestä hyvästä että kansan mielipiteestä.

Vuonna 2014 tehdyn akateemisen tutkimuksen mukaan, johon osallistui myös Åbo Akademi, 74% kansasta vastusti pakkoruotsia. Mitä teki eduskunta maaliskuussa 2015? Se hylkäsi aloitteen ruotsin muuttamisesta valinnaiseksi. Vuoden 2011 vaalikoneissa oli kysytty ehdokkaiden kantaa pakolliseen ruotsin opetukseen. Valituiksi tulleista ehdokkaista, jotka olivat vastanneet kysymykseen, 105 oli vastustanut pakkoruotsia ja 89 oli puolustanut sitä. Äänestystulos oli 48 pakkoruotsin vastustajaa ja 134 sen puolustajaa. Tässä takinkääntäjät: Kokoomuksen 26 vastaajasta jokainen oli vastustanut pakkoruotsia, vaaleissa sitä vastusti yksi, Kalle Jokinen. Jopa Suomalaisuuden liiton hallituksen jäsen Eero Lehti oli kääntänyt takkinsa. SDP:n 16 vastaajasta 14 oli takinkääntäjiä. Keskustan 18 vastaajasta yhdeksän oli kääntänyt kelkkansa, kuusi pitänyt linjansa ja kolme oli poissa äänestyksestä. Perussuomalaisten 38 vastaajasta kaikki paikalla olleet 34 olivat pitäneet pakkoruotsia vastustaneen kantansa. Vihreistä oli vaalikoneessa ilmaissut pakkoruotsin vastustuksensa kolme ehdokasta. Heistä kaksi oli muuttanut mielipidettään ja vain Osmo Soininvaara ei. Vasemmistoliiton viidestä äänestäjästä neljä oli siirtynyt pakkoruotsin puolustajiksi. Kristillisdemokraattien kahden äänen rintama oli pitänyt ja molemmat olivat pakkoruotsin puolella.

Joko nyt uskallettaisiin kertoa rehellisesti, mistä takinkääntö johtui? Miten RKP oli tälläkin kertaa onnistunut pääsemään tavoitteeseensa? Korruptiosta ja plutokratiasta oli tietysti kyse, mutta yksityiskohtainen meriselitys olisi opettavaista kuultavaa (kiristystä? lahjontaa? uhkailua?).

Myöhemmin pienenä "myönnytyksenä" "poistettiin" ylioppilaskokeista pakollinen ruotsin koe. Todellisuudessa sitä ei poistettu vaan ruotsista tehtiin vaihtoehto matematiikan kokeelle, mikä monille merkinnee kysymystä: kumman haluaa, ruton vai koleran! Nyt istuva hallitus on palauttamassa ruotsin pakolliseksi aineeksi yo-kirjoituksiin.

Pakkoruotsi ja muutkin suomenruotsalaisten privilegiot säilyvät niin kauan kuin suomenruotsalaisten säätiöiden rahat indoktrinointiin riittävät. Ja riittäväthän ne. Tai sitten tapahtuu ihme: suomenkielinen enemmistö tulee järkiinsä ja osoittaa epäisänmaalliselle RKP:lle kaapin paikan. Vai onko RKP:n paikka ylimalkaan eduskunnassa? Se kun ei ole puolue, vaan ruotsinkielisen alle 5%:n putkinäköinen edunvalvontaryhmä, jolle muiden suomalaisten, yli 95 %:n, hyvinvointi ei merkitse yhtikäs mitään. Kaikki sujuu kielivähemmistön ehdoilla niin kauan kuin veronmaksajat jaksavat maksaa. Vaan entäpä jos eivät jaksa ja alkaa toinen Nuijasota? Se ei enää olisi verisesti kukistettu kapina vaan voitettu taistelu. Vapise, RKP!

Pakkoruotsi on haittaruotsi. Se on tehnyt suomalaisista yhden vieraan kielen, englannin, lukijoita ja ehkä jopa osaajia. Ruotsia ei osata, koska sitä ei haluta opiskella, aivan kuin pakkovenäjää ei haluttu opiskella sortovuosien aikana.

Pakottamalla pänttäämään tarpeettomaksi koettua kieltä estetään tarpeellisiksi koettujen kielten opiskelu. Vanhojen eurooppalaisten kielten saksan, ranskan, venäjän ja espanjan osaajista on jo huutava pula Suomessa, joka yrittää toimia kansainvälistyneessä maailmassa.

Myös meille kaikkein tärkeintä kieltä, suomea, pakkoruotsi syö. Se aika joka kuluu hukkaan ruotsia "opiskellessa" kuluu todella ja kohtalokkain seurauksin hukkaan, kun suomen opiskeluun ei koulutuksessa riitä resursseja. Suomi surkastuu, eikä ruotsiakaan monenlaisista vippaskonsteista huolimatta opita. Siinä kieliongelmamme pähkinänkuoressa.

Ongelma on kuitenkin laajentunut kielikysymystä suuremmaksi ja vaikuttaa koko yhteiskuntamme tulevaan kehitykseen. Suomeen on luotu kunnianhimoinen koulutusjärjestelmä: peruskoulun jälkeen tarjotaan ilmaiseksi ns. toisen asteen koulutus, yleissivistävänä tai ammatillisena ja sen jälkeen vielä korkeakouluasteen koulutus. Nyt kuitenkin jo melkein miljoonalle suomalaiselle on riittänyt pelkkä peruskoulun oppimäärä. Miksi opiskelu ei kiinnosta? Ja sata tuhatta nuorta on sekä lopettanut koulunkäyntinsä peruskouluun että jättäytynyt pois työelämästä. Miksi? Sitä heiltä syystä tai toisesta ei uskalleta kysyä. Pitää kysyä ja tehdä päätökset saatujen vastausten pohjalta.

Nyt "ratkaisuksi" on suunniteltu oppivelvollisuuden jatkamista kahdeksantoista vuoden ikään asti. Entäpä jos opiskelu- ja työhalut pystyttäisiin palauttamaan yksinkertaisesti vain poistamalla opinnoista pakkoruotsi! Koko yhteiskunta ja erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat nuoret hyötyisivät. Ja siinä sivussa saattaisi poistua myös uusi, suuri ongelma, poikien huolestuttavasti heikentynyt lukutaito. Pakkoruotsista luopumalla löytyisi lisää aikaa suomen opiskeluun, jota kyllä muutkin kuin pojat tarvitsevat. Myös siirtyminen työelämään liian kauan kestävistä korkeakouluopinnoista tapahtuisi nopeammin ilman pakollista ruotsin opiskelua. Se kun kuitenkin on vain historiallinen jäänne siirtomaa-ajaltamme ja tarpeellinen ehkä joillekin historian opiskelijoille. Ruotsi pitää kouluissamme sijoittaa samalle viivalle kuin vaikkapa latina, saksa, ranska, venäjä, espanja, saamen kielet tai viro.

Puhutaanpa vielä kaksikielisyyden ja pakkoruotsin opettamisen kustannuksista. Siinä sitä sitten on tarkoin varjeltu valtiosalaisuus! Vain joistakin pienistä menoeristä on tietoja olemassa. Esimerkiksi Folktingetin saamat valtionavustukset ovat nykyisin 773 000 euroa (vrt. vastaava suomenkielinen järjestö Suomalaisuuden liitto: 0 euroa). Lisäksi kansalliskielistrategiaan, jonka "tarkoituksena on turvata kaksi elinvoimaista kansalliskieltä", on lisätty määrärahoja tänä vuonna 200 000 euroa. (Toukokuussa 2020 oikeusministeri Anna-Maja Henriksson avasi uuden kansalliskielistrategiakeskustelun. Eikö olekin ollut vilkasta mielipiteiden ja ideoiden vaihtoa? Ihan väärällään yleisönosastosivut lehdissä ja somessa?! ) - Jos keskustelun perusolettamuksena on kaksi kansalliskieltä, ehkä se siksi ei kiinnosta yli 95%:n kansanosaa. Ja esim. Suomalaisuuden liitto, joka olisi kiinnostunut, on suljettu keskustelun ulkopuolelle.

Kunnille myönnettiin v:een 2015 ns. kielilisää siten että jakoperusteena olivat kunnan 6 - 15-vuotiaat ruotsinkieliset. Sitten repesi! Laskentaperuste muuttui: kaksikielisyyslisää alettiin maksaa kaksikielisille kunnille siten, että perusteena olivat kunnassa asuvat ruotsinkieliset sekä kunnan väkimäärä. Esimerkiksi Loviisan avustukset nelinkertaistuivat, aiemmin noin 500 000 euron avustus kasvoi noin kahdeksi miljoonaksi euroksi. Avustuksesta 300 000 euroa tuli kunnan asukasmäärän perusteella ja 1.65 miljoonaa euroa se sai ruotsinkielisistään. Vantaa, jossa asui vuonna 2016 5676 ruotsinkielistä, sai avustuksia 5.6 miljoonaa. Tässä kaksikielisyyslisän määräytymisperuste: kunnan asukasluku x 0.07 x 269.61 euroa + ruotsinkielisten määrä x 0.93 x 269.61 euroa. (Voiko olla totta? Vanhat suomalaiset hölmöläistarinat jäävät näistä tarinoista kauaksi jälkeen!)

Opetusministeriöstä tai valtiovarainministeriöstä ei vastauksia heru esim. aiheesta kaksikielisyyden kustannukset. Pakkoruotsin kustannuksia kysyttäessä opetusministeriöstä vastaus on ollut: opetuksen kustannuksia ei ole ollut tapana laskea kielittäin. Mistään pikkusummasta ei ole kysymys, sillä joka vuosi opetusta annetaan noin puolelle miljoonalle. Eduskunnan pöytäkirjoista löytyy seuraava 5.3.2015 tehty mielenkiintoinen merkintä. Edustaja Kauko Tuupainen käyttää seuraavansisältöisen puheenvuoron: "Arvoisa herra puhemies. Eräs läsnäoleva kansanedustajakollega, joka on siirtymässä EBRD:n johtajaksi tässä lähiaikoina, on todennut neljä vuotta sitten mediassa, että pakkoruotsin hintalappu olisi noin 3 miljardia vuodessa. Kysynkin, onko täällä ketään, joka olisi tietoinen paljonko tämä pakkoruotsin kustannus on vuosittain?"

Kukaan ei vastannut esitettyyn kysymykseen ja hiljaa oli myös "eräs läsnäoleva kansanedustajakollega" eli Johannes Koskinen.

Mitä voimme päätellä eduskunnan moraalista? "Puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen on kultaa." Sekä suomalaisessa politiikassa että sisilialaisessa mafiajärjestössä?

Marjatta Astrén
TM FM
Yhdistys Yksikielisen Suomen puolesta
Hämeenlinna
Tyhjennä