logo (8K)

Yksikielisen Suomen puolesta

Toiminnan tavoite: muuttaa kielilainsäädäntöä perustuslaista lähtien niin,että
suomen kielestä tulee maamme ainoa virallinen kieli; ruotsin kieli saa vähemmistökielen
aseman saamen kielten, karjalan kielen, romanikielen ja viittomakielen tavoin.

KIRJOITUKSIA ERI VAIKUTTAJILLE


Kansanedustajille lähetetyt viestit
Suomen kielilainsäädäntö tulee uudistaa kokonaisuudessaan (12.4.2020)
Suomen kaksikielisyydestä löydettävissä tuntuvia säästökohteita (30.5.2020)

Lehdistölle lähetetyt viestit
Yksikielisyyden kautta elävään monikielisyyteen (15.6.2020)

Opiskelija- ja nuorisojärjestöille lähetetyt viestit
Ruotsi tulossa taas pakolliseksi ylioppilaskirjoituksin (22.5.2020)

Muita yhdistyksen kirjoituksia

Miten Suomesta tehtiin ruotsalainen? (10.7.2020)
Ruotsin kieli pakolliseksi aineeksi peruskouluun vuonna 1968 (1.9.2017)

web-sivut


Ota yhteyttä!

Anna palautetta. Mielipiteesi on meille tärkeä. Onko sinulla kenties ideoita toimintamme
kehittämiseen? Kerro ne meille kirjoittamalla alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Vastaamme mahdollisimman pian sinulle.

spostiosoite (3K)


Ruotsin kieli pakolliseksi aineeksi peruskouluun vuonna 1968
Väistö, Janne
Åbo Akademi
01.09.2017

Merkittävin nykytutkimus on Janne Väistön vuonna 2017 hyväksytty, 300-sivuinen väitöskirja, jossa Väistö jäsentää peruskoulun kieliratkaisuun johtanutta tapahtumahistoriaa.

Peruskoulu-uudistus oli yksi vuosisadan tärkeimmistä sisäpoliittisista hankkeista. Kysymys oli uudenlaisen koulun rakentamisesta ja opetuksen järjestämisen periaatteista tässä uudessa koulussa. Kielten opetus asettui tähän yhteyteen.
Yhtenäiskoulun oli tarkoitus madaltaa rinnakkaiskoulu-järjestelmälle ominaista opintien kynnystä.

Joulukuussa vuonna 1967 valtioneuvosto, käytännössä ministeri Oittinen, tiivisti kirjeessään sivistysvaliokunnalle yhden pakollisen kielen edut ja kahden haitallisuuden seuraavasti:

otteita: "Hallituksen esitys laiksi koulujärjestelmän perusteista tähtää siihen, että peruskoulun opetus voidaan järjestää lasten oppimisedellytysten mukaisiksi ja heidän koko persoonallisuuttaan kehittäväksi, ja siksi peruskoulun yläasteella tulee olla riittävästi mahdollisuuksia eriytyvän opetuksen järjestämiseen omakohtaisen valinnan perusteella.
Kahden kielen malli oli suuri ja riskialtis muutos aikaisempaan (kansa- ja kansalais)kouluun, jossa ei opiskeltu yhtäkään vierasta kieltä pakollisena oppiaineena. Haluan luoda koulun, jossa erilaiset oppilaat voivat opiskella kykyjensä ja edellytystensä mukaisesti tarjolla olevien mahdollisuuksien puitteissa. Tämän vuoksi en voi suositella sellaisen koulun luomista, jossa olisi kaksi pakollista oppilaille vierasta kieltä. Tämä olisi varsin monille liian raskasta, se tekisi koulun näille oppilaille ikäväksi ja vastenmieliseksi. Yhtä pakollista kieltä voidaan opettaa kaikille, mutta kahta ei." (Väistö 2017, 194.)

Kaksi kaikille pakollista kieltä soti koko peruskoulun ideaa vastaan eli korottaisi sitä kynnystä, jota oli tarkoitus madaltaa. Alan parhaaseen asiantuntemukseen perustuvan valmistelun ja harkinnan jälkeen suomenkielisen peruskoulun kieli-ohjelman päävaihtoehdoksi esitettiin yhden pakollisen vieraan kielen (käytännössä englannin) mallia. Sivistysvaliokunta päätyi äänestyksen jälkeen kannattamaan yhden kielen mallia.

Englantia olen esittänyt pitkän epäröinnin jälkeen pakolliseksi kieleksi siksi, että meidän kai täytyy päästä muiden pohjoismaiden tasolle tässä kohdin ja tulevaisuudessa täytyy yleensä osata hyvin englantia, joka on maailmankieli. Me emme voine elää vain pohjoismaisten yhteyksien varassa." (Väistö 2017, 194-195.)
Suomenkielisten oppilaiden kielten opetus tuli järjestää pitäen silmällä oppilaiden tarpeita eikä ruotsinkielisten toiveita tai kielipolitiikan, kulttuuripolitiikan tai ulkopolitiikan tarpeita."

RKP ja sen tukijat eivät voineen hyväksyä tätä ja vaativat myös ruotsia pakolliseksi kieleksi. Tämä tarkoitti kaikkien peruskoululaisten lukujärjestykseen kahta pakollista kieltä.

Peruskoulun kieliratkaisu oli kiistatta Suomen sisäinen asia, eikä siihen siksi Ruotsi voinut puuttua virallisella tasolla. Tästä huolimatta Ruotsin Helsingin lähetystö seurasi aktiivisesti peruskoulun kieliratkaisun käsittelyä ja raportoi siitä Tukholmaan. Toisaalta peruskoulun kieliratkaisussa kysymys ei ollut vain raportoinnista. Siihen sisältyi ensinnäkin johtavan suomalaispoliitikon yhteydenotto Ruotsin Helsingin lähetystöön.

Tätä varten RKP:n puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson vieraili Ruotsin suurlähetystössä 2.1.1967. jossa hän selosti kieliratkaisun tilannetta ja - mikä mielenkiintoista - pyysi lähetystöä tiedottamaan kielikysymyksestä Ruotsin lehdistöä.
Hän kertoi tällöin, että ruotsin vapaaehtoisuus peruskoulussa aiheuttaisi ruotsin kielen taidon vähentymisen, mikä vaikuttaisi Suomen kulttuuriseen suuntautumiseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön

Vierailun jälkeen suurlähettiläs Hägglöf raportoi asiasta Ruotsin ulkoministeriölle UD:lle ja ehdotti vaikuttamista Ruotsin lehdistön kautta. Ruotsin ulkoministeriö alkoikin jakaa Ruotsin lehdistölle asiaa koskevaa aineistoa. (Väistö 2017, 139.)

Jatkoa seurasi. Ruotsin Helsingin lähetystö laati useita raportteja peruskoulun kielikysymyksestä ja pyysi kahteen otteeseen Ruotsin ulkoministeriötä (Utrikesdeparte-mentet, UD) Tukholmassa jakamaan raportit ruotsalaiselle lehdistölle. Ja tämän UD myös teki. Maalis- ja joulukuussa 1967 UD lähetti kaksi Helsingin lähetystössä laadittua peruskoulun kielikysymystä käsittelevää muistiota ruotsalaiselle lehdistölle.

Eikä tässä ollut mitään uutta. Helsingin lähetystö oli raportoinut suomenruotsalaisten ja ruotsin kielen asemasta Tukholmaan koko Suomen itsenäisyyden ajan.
Nousee esille vielä kysymys, puuttuiko Ruotsin valtiojohto Suomen kieliratkaisuun. Arkistomateriaalin tai muistelmien perusteella asiasta ei ole mitään näyttöä, mutta valtiojohdon henkilökohtaisissa keskusteluissa asiasta tietysti on voitu puhua.

Toisaalta ehkä tärkein huomio onkin se, että Ruotsin valtio seurasi tarkasti peruskoulun kieliratkaisua Suomessa, kuten se oli seurannut Suomen kielipoliittista tilannetta koko itsenäisyyden ajan. Ruotsilla oli selkeä intressi Suomen kielipolitiikkaa kohtaan, ja keinona vaikuttaa kieliratkaisuun se hyödynsi Ruotsin lehdistöä, mistä kertovat Ruotsin Ulkoministeriön UD:n toimet.

Näissä kirjoituksissa kun aivan selkeästi varoiteltiin yhden kielen ratkaisusta. Suomen katsottiin eristäytyvän pohjoismaisesta yhteistyöstä, mikäli ruotsin kieli ei tule pakolliseksi aineeksi peruskouluun

Samoihin aikoihin Helsingin lähetystö laati muistion "Den finska skolreformen - språkfrågan", jota jaettiin laajasti Ruotsin lehdille joulukuun alussa. Tämä oli "toinen selkeä ja täysin yksiselitteinen näyttö siitä, että Ruotsin valtio toimi Suomen kielikysymyksen suhteen" (Väistö 2017, 169-170).

Sivistysvaliokunnan hyväksyttyä esityksen yhdestä pakollisesta kielestä heräsi Ruotsin ja myös Norjan ja Tanskan lehdistö toden teolla.

-Svenska Dagbladet kertoi pääkirjoituksessaan 24.12.1967 opetusministeri Oittisen yhden kielen linjan perustelut, toivoi, ettei kielikiista aiheuttaisi paluuta 1930-luvun kieliriitoihin. Lehti tarkoitti selvääkin selvemmin, että Suomessa päädyttäisiin kielitaisteluun, mikäli Suomen opetusministeri pitäisi jatkossa kiinni yhden kielen kannastaan. Ja toisin päin: Suomella oli mahdollisuus välttää kielitaistelu, mikäli Oittisen edustamat tahot luopuisivat leikistä. Kielikiistan syyksi osoitettiin näin opetusministeri Oittinen.

-Göteborgs-Posten kertoi pääkirjoituksessaan "Suomalainen eristäytyminen?" 24.12.1967, että yhden kielen malli johtaisi Suomen eristäytymiseen pohjoismaisesta yhteistyöstä (Väistö 2017, 183). . Tämä oli selvä uhkaus myös Suomen ulkopoliittiselle johdolle: ellei ruotsi ole kaikille pakollinen, Suomi eristäytyy pohjolasta, halusi Suomi sitä tai ei.

-Expressen-lehden pääkirjoituksessa (19.2.1968) "Hän häviää kielitaistelunsa" viitattiin tuleviin hallitusneuvotteluihin. Lehden mukaan syynä siihen, että Oittinen ei ole mukana tulevassa hallituksessa oli se, että hän halusi suomalaisten peruskoululaisten lukevan englantia ruotsin sijasta. Lehti näki Oittisen pahantahtoisena henkilönä, jolla on tarve vahingoittaa ruotsin kielen opetusta:

Tanskan, Norjan ja Ruotsin lehdistön argumentointi osoittaa, että Suomen peruskoulun kieliratkaisu oli merkityksellinen koko Pohjolalle. Näissä kirjoituksissa kun aivan selkeästi varoiteltiin yhden kielen ratkaisusta. Suomen katsottiin eristäytyvän pohjoismaisesta yhteistyöstä, mikäli ruotsin kieli ei tule pakolliseksi aineeksi peruskouluun

-Suomen lehdistö yhtyi pohjoismaisten lehtien hyökkäykseen.
Suomen lehdistö, sivistyneistö ja talouselämä eivät pitäneetkään kirjoituksia uhkauksina tai puuttumisena Suomen sisäisiin asioihin.

Oittisen tehtyä hallituksen kielilinjasta luottamuskysymyksen ja hänen saatuaan linjalleen tuen sivistysvaliokunnassa, Hufvudstadsbladet (22.12.67) nosti esille Oittisen merkityksen kieliratkaisussa ja paheksui tämän toimintaa voimakkaasti.

Helsingin Sanomat toisti seuraavana päivänä Hbl:n näkemyksen Oittisen harjoittamasta painostuksesta ja valiokunnan jäsenten aivopesusta. (Väistö 2017, 177.) Näin myös Suomen suomenkielinen päälehti nimesi Oittisen rumalla tavalla toimivaksi ja keskeiseksi tekijäksi kieliasiassa.

Kun Oittinen oli jo nimetty "hr kielitaisteluksi" (Svenska Dagbladet 24.12.67), länsinaapureiden lehdistö pystyi tekemään yhdestä ministeristä käytännössä "kelvottoman" jatkamaan seuraavassa hallituksessa" Pohjoismaiden lehdistö vaikutti kotimaisten lehtien avustuksella siihen, että SDP:n oli käytännössä pakko sivuuttaa Oittinen ministerinimityksessä (Väistö 2017, 197).

Lehdistön hyökkäys, jossa Oittisesta tehtiin opetusministeriksi kelpaamaton, sinetöi hänen poliittisen kohtalonsa ja oli opetus kaikille muillekin: jos me voimme tehdä tämän itselleen R. H. Oittiselle, niin mitä me voimme tehdä teille muille?

Oittisen yritys oli niitä viimeisiä rehellisiä suomenkielisten oppilaiden puolesta tehtyjä aloitteita meikäläisessä koulutuspolitiikassa ja pohjoismaisessa yhteistyössä.

( Lyhennelmä väitöskirjasta löytyy Suomalaisuuden liiton lehdessä Suomen Mieli nro 1-2/2019 )
Tyhjennä