Kielipolitiikka.net

Tervetuloa tekemään kanssamme
uutta kielipolitiikkaa ja
luomaan keskustelua!

web-sivut



Yleisön julkaisuja



Suomi yksikieliseksi
Suomenkieliset ovat tyytyneet vallitseviin olosuhteisiin ja sietäneet heidän kustannuksellaan tehtyä kielipolitiikkaa pitkään. Puhutaan sadoista vuosista. Näyttää siltä, että vihdoin kansa herää vaatimaan oikeuksiaan. Tästä kertoo muun muassa ruotsin pakollisesta opiskelusta irrottautumista vaativan kansalaisaloitteen eteneminen eduskuntaan.

Puhutaan, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu jonkinasteinen vaatimattomuus. Paljon Suomessa onkin suostuttu kestämään: valtaväestön kielellisiä oikeuksia on poljettu läpi historian. Vielä tänäkään päivänä ei voida puhua suomenkielisten oikeudenmukaisesta kohtelusta kielipolitiikassa.

Suomen siirryttyä Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809 hallintokieleksi jäi yksinomaan ruotsi. Ruotsinkieliset taistelivat tosissaan pitääkseen Suomen kielellisesti otteessaan.

Kymmenen vuoden kuluttua E. G. Ehrström aloitti Åbo Morgonblad -lehdessä kirjoitussarjan, jossa vaadittiin esimerkiksi koulujen ja virastojen muuttamista suomenkielisiksi. Viranomaisille tämä oli liikaa ja lehti lakkautettiin.

Vuonna 1850 suomenkielisten oikeuksia evättiin isossa mittakaavassa. Ruotsinkielinen virkamiehistö kielsi julkaisemasta suomen kielellä muuta kuin uskonnollista tai taloudellista kirjallisuutta. Sekä poliittisten uutisten, että romaanien julkaisu suomen kielellä kiellettiin, eikä näitä tekstejä saanut myöskään kääntää toisesta kielestä suomeksi. Vasta kymmenen vuoden kuluttua (1860) kielisensuuri saatiin kumottua kokonaan.

Tästä ei mennyt kuin kaksi vuotta, kun yksinomaan ruotsinkielisistä jäsenistä koostuva komitea tuli siihen johtopäätökseen, että suomen kieltä ei voitaisi käyttää hallintokielenä, koska se oli liian kehittymätöntä. Aleksanteri II antoikin vuoden kuluttua Helsingin valtiopäivillä kieliasetuksen, jonka perusteella suomi olisi saatettava tasavertaiseksi virkakieleksi 20 vuoden siirtymäajan kuluessa.

Vuonna 1870 koulutushallituksen päällikkö Casimir von Kothen yritti tukahduttaa suomenkielisen oppikoululaitoksen ja myöhemmin Östra Nyland -lehti vaati, etteivät oppikoulut saisi olla suomenkielisiä. Suomenkielinen väestö kuitenkin heräsi vastustamaan tätä ja laajoilla kansankeräyksillä varmistettiin, että suomenkielisten oppikoulujen toiminta jatkui. Vuonna 1871 venäjän kieli tuli pakolliseksi lyseoissa ja reaalikouluissa.

20 vuoden kuluttua tästä määrättiin, että siviilivirkoihin nimitettäviltä tullaan vaatimaan vähitellen venäjän kielen taitoa ja että venäjää osaavilla oli etuoikeus virkoihin. Tänä päivänä virkaedellytyksenä puolestaan on ruotsin kieli, sillä kaksikielisyys asettaa tämän vaatimuksen koko virkamieskunnalle alle viiden prosentin suomenruotsalaisen väestön takia. Vuonna 1916 venäjän kieli määrättiin pakolliseksi oppiaineeksi seminaareihin. Tänä päivänä ruotsi on määrätty pakolliseksi oppiaineeksi kaikissa kouluissa kaikilla oppiasteilla.

Se siitä, historia on historiaa. Tärkeää on tarkastella vallitsevaa tilannetta.

Omalla opintoasteellani, yliopistossa, ruotsin opiskeluun pakottaminen on hyvin ongelmallista. Kun kysyn kollegoiltani, pärjäävätkö he virkamiesruotsin suoritettuaan työelämässä, jos heidän tulee käyttää ruotsin kieltä, saan aina saman tyylisen vastauksen: he eivät suomenkielisinä opettajina keksi tilannetta, missä heidän tulisi käyttää työelämässään ruotsia, ja jos heidän pitäisi, virkamiesruotsi ei anna minkäänlaista pätevyyttä suoriutua tilanteista, sillä se on vain pintaraapaisu kyseisen kielen opiskeluun. Sen sijaan virkamiesruotsin vaatimus toimii loukkuna monelle yliopisto-opiskelijalle tutkinnon saamisessa. Monen valmistuminen venyy, kun virkamiesruotsikurssista ei päästä läpi. Omassa tiedekunnassani on useita tällaisia opiskelijoita.

Yleisen harhakäsityksen mukaan suomenkieliset olisivat opiskelleet aina pakkoruotsia. Ruotsin opiskelusta tehtiin pakollista kuitenkin vasta 40 vuotta sitten peruskoulu-uudistuksen yhteydessä Keskustan ja RKP:n solmiessa lehmänkaupat. Suomenkieliset tuntevat myös laajalle levinneen propagandan pakkoruotsin poiston mahdottomuudesta, koska perustuslaki säätäisi siitä. Todellisuudessa perustuslailla ei ole mitään tekemistä ruotsin pakollisen opiskelun kanssa ja siksi kielten opiskeluun liittyvää lainsäädäntöä voidaan ajantasaistaa, kun kansanedustajat niin haluavat. Perustuslailla on tekemistä ainoastaan sen kanssa, että sekä suomi, että ruotsi on molemmat asetettu päätasoisiksi kieliksi, vaikka puhujaprosentit menevät 90-5. Ruotsalaisen kansanpuolueen monikymmenvuotinen hallitustaival on kuitenkin jarruttanut uudistuksia kielilainsäädännön nykyaikaistamisessa. Lait ovat pahasti jäljessä nykytilanteen tarpeista.

Tällä hetkellä ainoa kieli, jota jokaisen suomalaisen tulee opiskella, on ruotsi. Ahvenanmaalaiset vapautettiin suomen opiskelusta - sen sijaan Manner-Suomessa vastaavasti suomenkielisiä ei ole vapautettu ruotsin kielen opiskelusta. Suomenkieliset opiskelevat kouluissa ruotsia viiden prosentin suomenruotsalaisvähemmistön vuoksi, vaikka heistäkin ylivoimainen enemmistö puhuu suomea. Ei ole ihme, että ruotsin tunneilla opiskelumotivaatio on niin monella oppilaalla hukassa.

Vielä 2000-luvulla suomenkielisten oikeuksia joudutaan puolustamaan, sillä rannikon pieni kielivähemmistö vaatii koko viiden miljoonan suomenkielisen kustannuksella ylläpitämään suomenruotsalaista kulttuuria ja ruotsinkielisiä palveluja, jotka pystyttäisiin turvaamaan järkevämmillä toimilla. Itärajalla venäjän osaamisen tarve on huutava, mutta tässä ympäristössä, jossa on 0% ruotsinkielisiä, opiskellaan ruotsia, koska länsirannikolla asuu kielivähemmistö. Kaksikielisyyskysymys repii kansakuntaa kahtia: säilytetäänkö yhden vähemmistön kieli toisena kansalliskielenä vai pitäisikö suomen kielelle vihdoin tunnustaa monisatavuotisen kaltoinkohtelun jälkeen maamme pääkielen asema?

Olen sitä mieltä, että kaikki järkisyyt puhuvat sen puolesta, että maastamme olisi tehtävä virallisesti yksikielinen, ja eikä yhden kielivähemmistön etuja tulisi paisutella muiden kustannuksella. Suomalaisia tulisi rohkaista monipuolisesti eri kielten opiskeluun tarpeiden mukaan. Ruotsille pitäisi taata Suomessa vähemmistökielen asema. Jos ruotsinkielisten määrä lähtee voimakkaaseen nousuun, kaksikielisyyden säilyttäminen on perusteltua. Kuitenkin viimeiset pari sataa vuotta ruotsinkielen puhujien määrä on vähentynyt jatkuvasti, eikä kehitys ole kääntymässä toiseen suuntaan. Nyt olisi vihdoin tunnustettava reaaliteetit.

Sebastian Tynkkynen

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja

Takaisin luetteloon


Anna vinkki meille hyvästä ja alaan liittyvästä mielipidekirjoituksesta!

Kirjoita meille osoitteeseen palaute(at)kielipolitiikka.net tai palaute-sivun kautta

Kielipoliittisista epäkohdista voit itsekin kirjoittaa lehdille.