Mielipidekirjoitukset

Iltalehti 23.7.2010

Tanskalainen mies muuttaa Suomeen suomalaisen vaimonsa kanssa. Ulkomaille muuttaminen on aina jännittävää eikä vähiten siksi, että pitää selviytyä vieraalla kielellä. Onneksi Suomi on kaksikielinen maa, missä puhutaan sekä suomea että ruotsia. Kun osaa ruotsia (jota tämä tanskalainen osaa välttävästi), selviää Suomessa?

Käykin ilmi, että lähes ainoa paikka missä voi vielä selvitä ruotsin kielellä on Stockmann. Kiinalainen nainen muuttaa Suomeen. Ennen sitä hän opiskelee ahkerasti suomea ja Suomeen tullessaan osaa jo aika hyvin tätä vähän hankalaa kieltä. Kun hän sitten asuu Suomen Vaasassa tuleekin ilmi, että suomi ei olekaan se kieli millä sielläpäin, ruotsinkielisissä seurapiireissä, pärjää.

Suomi on ylpeä kaksikielisyydestään. Sen ainoa huono puoli on se, että se alkaa olla silkkaa teoriaa. Mitä nuorempi suomalainen sitä varmemmin hän ei osaa ruotsia.

Vastaavasti Suomessa on paikkakuntia, missä voi vallan hyvin elää ja asua, opiskella ja tehdä töitä puhumatta juuri lainkaan suomea. Oikeastaan me emme ole kaksikielisiä vaan elämme maassa missä puhutaan joko suomea tai ruotsia vähän ihmisestä ja paikkakunnasta riippuen.

Mitä tämä kaksikielisyys siis oikein on? Ainakin se on herkkä aihe. Joka kerta kun "pakkoruotsista" käydään keskustelua, löytyy niitä, jotka näsäviisaasti toteavat jotain "pakkomatematiikasta" tai "pakkobiologiasta". On kuitenkin eri asia puhua kielten oppimisesta ja matematiikan oppimisesta kuin ruotsin ja matematiikan. Meille ruotsin kieli edustaa jotakin kulttuurista, sivistynyttä ja historiaa.

Mutta loppujen lopuksi kielen ei tarvitsisi olla osoitus sivistyksestä eikä sitä tarvitsisi retuuttaa mukana vain historian takia. Kieli on tapa kommunikoida ja selviytyä. Ja silloin oleellista on oppia niitä kieliä, joilla maailmalla kommunikoidaan.

Usein vedotaan myös pohjoismaiseen yhteyteen. Me pohjoismaalaiset kun kuulemma diskuteeraamme ruotsiksi. Ongelma on siinä, ettei sekään enää oikeastaan pidä paikkaansa.

Tanskalaisemmekin keskustelee mieluummin näissäkin yhteyksissä englanniksi kuin ruotsiksi. On tasapuolisempaa keskustella kaikille yhtä vieraalla kielellä. Me pelkäämme, että jos luovumme kaksikielisyydestämme, me menetämme jotain oleellista vaikka tosiasiassa me olemme menettäneet sen jo.

Ja vaikka minä, siinä missä muutkin, olen ylpeä siitä, että uusi pääministeri "häikäisee" ruotsalaisen kollegansa puhumalla ruotsia, niin eikö siinä samalla ole jotain vähän säälittävää ja pikkusiskomaista olla siitä niin ylpeä? Eihän ruotsi sentään ole mikään maailmankieli...

Jos kieli on tapa kommunikoida, eikä siihen pyritäkään liittämään mitään poliittisia merkityksiä, englanti on monelle suomalaiselle järkevämpi kieli oppia kuin ruotsi. Jos haluaa pysyä perillä siitä mitä maailmalla tapahtuu on kyse sitten lehdistä, kirjoista, elokuvista tai netissä olevasta sisällöstä, englanti on kieli, joka on pakko osata. Maailma menee selkeästi siihen suuntaan, että osa kiinnostavasta sisällöstä ei koskaan ilmesty kuin englannin kielellä. Ruotsinkielisen sisällön määrä on huikean paljon pienempi. Pitäisikö meidän jo saada valita kielet, joita haluamme opiskella?

Kuinka meidän tanskalaisemme ja kiinalaisemme sitten selviytyivät? Hyvin. Suomi nimittäin on edelleen kaksikielinen maa. Valtaosa suomalaisista puhuu suomea ja englantia.