Mielipidekirjoitukset

Etelä-Suomen Sanomat

Ylellä esitetään kevään korville saakka ohjelmasarjaa Suomi on ruotsalainen. Suomalaisen yhteiskunnan Ruotsin kanssa yhteisiä juuria perkaavan sarjan teemat ovat historiantutkimuksesta tuttuja, mutta yleisesti vähän vieraita.
Sarjan katsojaluvut ovat hyvät, joten teemat kuitenkin kelpaavat. Ohjelmasta verkossa käytävää keskustelua seuraamalla tosin saa sen vaikutelman, että osalle, toivottavasti pienelle, valistuminen on yhtä perin juurin tuskallista kuin Jukolan veljesten koulunkäynti.

Suomalaiset ovat tehneet melkoisen karhunpalveluksen itselleen rakentamalla suhteesta Ruotsiin sellaisen sekasotkun, kuin se tänä päivänä on. Tämän itse aiheutetun trauman purkamisessa vammoja saavat sivullisetkin, ja koska kaikkien suomalaisten on pakko osallistua traumaan jollakin tavalla, tuhlataan siihen tavaton määrä tarmoa ja elämää.
Suomalaisten suhtautuminen Ruotsiin ja ruotsalaisiin perustuu mielikuviin, jotka ovat useimmiten huuhaata, välillä suoranaisia tarkoitushakuisia valeita. Kieroon kasvaneet käsitykset estävät luontevan suhtautumisen sekä itseen että muihin. Ne myrkyttävät jopa ihmisyyden perusarvot: kuinka terve on kulttuuri, jossa naapurin tappiolle hurraamista pidetään hyväksyttävänä?

Perustava ajatusvirhe suomalaisten suhtautumisessa Ruotsiin on heijastaa tämän päivän käsitteitä sellaisinaan historiaan. Aivan kuin keskiajalla olisi ollut Ruotsi, joka tuli alistamaan Suomea. Aivan kuin olisi ollut suomalaisia, jotka Ruotsi pakotti alistumaan. Aivan kuin olisi ollut Ruotsi-Suomi-niminen valtiollinen kokonaisuus. Aivan kuin olisi ruotsalaisten valloittajien jälkeläisiä. Ja niin edelleen.
Ajatusvirheistä on tullut niin rakkaita, että niiden oikaisemista pidetään maanpetoksena, vaikka oikea vertaus olisi peilin eteen asettuminen.
Näiden ajatusmallien vuoksi Suomessa suhtaudutaan esimerkiksi ruotsinkielisiin usein tavalla, jota ei voi pitää kuin vastenmielisenä. Samalla suomalaisten historiakäsitys pysähtyy merkillisellä tavalla autonomiaa edeltäneenä aikana: merkittävä osa meidän historiaamme pitää väkisin käsittää muiden historiaksi. Suomalaiset mieltävät itsensä pois historiasta, koska käsitteet ovat vääriä.
Kun historian todelliset kehityskulut jäävät näin ymmärtämättä, emme ymmärrä itseämmekään. Valtapiiriään ei Suomeen keskiajalla ulottanut Ruotsi, vaan ennen muuta roomalaiskatolinen kirkko, jonka menestyskonseptina oli liittoutua paikallisten kanssa, muodostaa hallinto ja edetä uusille alueille uusien kumppaneiden kanssa. Meidän pohjoinen roomalaisuutemme on vähän kuin McDonald's tai Koti-Pizza vastassaan bysantin kotikeittiö.

Jos ruotsalaisuuden vaikutus Suomessa oikeasti on niin turmiollista ja traumaattista kuin joistain keskusteluista voi päätellä, olisi erilaisten kansan- ja kulttuurinpuhtauden vaalijoiden aika käydä luterilaisen kirkon kimppuun samalla tarmolla kuin vaikkapa suomenruotsalaisten. Luterilaisuushan jos mikä on ruotsalaista hapatusta, Kustaa Eerikinpojan halpamainen juoni kirkon omaisuuden anastamiseksi valtionvelkojen maksuun. Seuraavia vaaleja odotellessa!